Vuonna 2011 Tiken tilastotuotannon sähköistä asiointia on edistetty paljon. Sähköinen tiedonkäyttö verkossa on lisääntynyt. Erityisesti maatilarekisterin tietokantataulukoiden käyttö on jo yli kaksinkertaistunut vuodesta 2010. Uusi joulukuussa avattava Tilastolaari pyrkii tuomaan maataloustilastot saataville monimuotoisesti. Toivomme, että koet uuden verkkopalvelun hyödylliseksi.
Juuresten käyttöä kannattaa lisätä joulunakin. Juurekset ovat edullisia, monikäyttöisiä ja sopivat sekä fennovegaanin, karppaajan että ilmastotalkoolaisen ruokavalioon.
Vuonna 2000 EU-maissa oli noin 127 miljoonaa hehtaaria käytössä olevaa maatalousmaata. Yhteensä lähes 7 miljoonalla maatilalla asui 82 miljoonaa nautaeläintä. Mistä tämä tiedetään?
Vanhojen maatalouslaskentojen mukaan syyskuussa 1910 Suomessa oli 10 881 vuohta ja kesäkuussa 1959 vain 3 571. Keväällä 2010 maassamme oli noin 4900 vuohta 165 tilalla.
Tike on mukana Tilastokeskuksen vetämässä kansainvälisessä projektissa, jonka tavoitteena on opastaa Kirgisian tilastoviranomaisia kehittämään tilastojaan.
Lokakuussa tapahtui se, mitä ei ennen ole tapahtunut. Pohjoismaisen maataloustiedeyhteisön tärkeimmällä foorumilla NFJ-seminaarissa Oslossa pidettiin tilastoasiantuntijoiden ja tutkimusasiantuntijoiden YHTEINEN seminaari.
Loppuvuoden 2011 ja alkutalven 2012 aikana julkaistaan loput Maatalouslaskennan ennakkotiedot. Joulukuussa Matildassa avataan uusi Tilastolaari-palvelu.